lauantai 26. joulukuuta 2015

Scott Westerfeld - Uglies

Kiinnostuin tästä kirjasarjasta luettuani Anu Holopaisen Ihon Alaiset, Uglies kun oli muutaman arvostelun yhteydessä mainittu hyvinkin positiivisena lukukokemuksena. Varasinkin sarjan ensimmäisen osan jokin aika sitten, ja kirja tulikin ahmittua aika nopeasti. Loputkin tulen lukemaan. Suomennosta ei näistä valitettavasti löydy, mutta englanniksikin näiden lukeminen on helppoa, kieli on helposti ymmärrettävää ja simppeliä. Jos vähänkin on tottunut englantia lukemaan niin tähän kyllä kannattaa tarttua, omalla kohdalla en tainnut edes tiedostaa lukevani vieraskielistä kirjaa.. :D


Tapahtuvat sijoittuvat tulevaisuuteen, muutaman sadan vuoden päähän. Eräänlainen energiakriisi, joka kirjassa selitetäänkin, on tuhonnut vanhat kaupungit. Uusi sivilisaatio ja kulttuuri elää kaupungeissa, energia saadaan auringosta, on leijulautoja ja lentäviä autoja. Suurin ero on kuitenkin ihmiset. Kaikista tehdään kauniita, täydellisen symmetrisiä ja ihania ihmisiä, jottei erilaisuus aiheuttaisi närää.

Tarina alkaa yhdestä kaupungista. Lapset muuttavat 12-vuotiaina kotoaan Uglyvilleen, kaupunginosaan joka on tarkkaan rajattu, rumat nuoret opiskelevat siellä kunnes täyttävät 16, ja he pääsevät kauneusleikkaukseen. Sen jälkeen asuinpaikka on New Pretty Town, Juhlaa aamusta iltaan ja illasta aamuun, ikä jona pidetään hauskaa. Kauneusleikkaukset jatkuvat, seuraavana heistä tehdään aikuisemman, viisaamman näköisiä, Middle Pretty tekee töitä,  perustaa perheen ja niin edespäin.

Tally Youngblood on päähenkilö, 15-vuotias Uglyvillen asukas, joka laskee päiviä siihen että pääsee leikkaukseen ja muuttumaan kauniiksi. Hän on yksinäinen koska hänen paras ystävänsä Peris on jo leikattu. He tekivät yhdessä kepposia ja hiippailivat Uglyvillen ulkopuolella usein. Nyt Tally on yksin ja haluaa Päästä Perisin luo, eräänä yönä hän pujahtaa salaa juhliin joista ystävä löytyykin. Paetessaan Tally törmää toiseen tyttöön, joka on myös luvatta öisellä retkellä. Shay on täsmälleen saman ikäinen kuin Tally, ja myös hän on kaveriporukkansa viimeinen joka täyttää 16. Shay ja Tally ystävystyvät. Shayn temput ovat usein hurjempia mitä Tally on kuvitellutkaan, ja pian Shay viekin Tallyn kokonaaan kaupungin ulkopuolelle, vanhan kaupungin raunioihin. Shay kertoo tahtovansa karata kaupungista ennen operaatiota, ja pyytää Tallya mukaansa paikkaan jossa ketään ei ole leikattu, kaupunkiin nimeltä Smoke. Tally haluaa leikkaukseen ja hyvästelee Shayn suruissaan, joka lähtee matkaan yksin. Shay antaa Tallylle ohjeet jolla seurata perässä.
Syntymäpäivänään Tally haetaan kotoaan, mutta hän ei pääsekään leikkaukseen vaan hän joutuu  kuulusteltavaksi, Special Circumstances joita Tally kuvaa sanoilla cruel pretty vaatii Tallyn seuraavan Shayta, koska he ovat vuosikausia yrittäneet löytää Smoken. Jos hän ei auta, hän ei pääse leikkaukseen..

Sarjan seuraavat osat odottelevat jo kirjastossa noutoa, harmi kun en ennen joulunpyhiä ehtinyt hakemaan :D Jännää luettavaa.

lauantai 19. joulukuuta 2015

Beth Revis - Across the Universe - Miljoona Aurinkoa



Trilogian toinen osa luettu. Ja tämä olikin jo sen verran mukaansatempaava että kolmososan  pistin jo varaukseen. 

Elämä Varjeluksella on muuttunut kun Seuraajasta tuli johtaja. Amy on vaikuttanut suuresti Seuraajan päätöksiin, ja epäsopu leviää kun ihmiset alkavat taas ajatella itse - yksi uusista päätöksistä on ollut poistaa juomavedestä lääke joka on pitänyt asukkaat eräänlaisessa transsissa. Amy seuraa mystisiä vihjeitä ympäri alusta, ja koittaa selvittää onko mahdollista saada alus taas liikkeelle kohti Kentauri-maata.

Tämä tosiaan oli jo jännittävämpi ja vauhdikkaampi. Kunnon mysteeriaineksia ja vihjeiden polku jota Amy seuraa oli kyllä ihan nokkela. Loppu oli mielenkiintoinen, enkä olisi kyllä arvannut tämän kirjan pahista. Tätä enempää vaikea kirjoittaa spoilaamatta, mutta tosiaan, tästä tykkäsin enemmän kuin ensimmäisestä osasta. 


torstai 17. joulukuuta 2015

Beth Revis - Across the Universe - Matka alkaa

Ensin pitää purkautua. En tiedä mikä tämä nimenomainen sana on alkukielellä ollut, mutta suomennos.. Voi hyvää päivää.. Eli hervetti. Ok, nuortenkirja ja ymmärrän ettei kirosanoja välttämättä haluta käyttää, mutta mikä ihme tämä on? Muuta kuin ärsyttävä. Tiedä toimiiko tämmöiset väännökset paremmin englanniksi mutta ihan varmasti olisi suomenkielestä löytynyt sopiva mieto voimasana tuon paikalle. Ihan sama mikä, mutta tuo särähti kuin kirjoitusvirheenä joka kerta kun sen luki. Ja samaa sanaa käyttivät kaikki, eli toistuipa kyseinen "kirosana" siis ainakin kerran joka luvussa. Kiva. Onhan noita keksittyjä kirosanoja vaikka missä, mutta tämä ei vaan toiminut..



No niin, saatiin se pois alta. Mahtaako itse tarinasta irrota noin paljon tekstiä? No, ideaa tässä oli, ihan mielenkiintoisia tapahtumia ja pari hyvää hahmoakin. Tarina sijoittuu valtavalle avaruusalukselle nimeltä Varjelus. Alus on matkannut useiden sukupolvien ajan, lähtenyt maasta kohti uutta planeettaa. Ruumassa syväjäädytettyinä matkustaa suuri joukko eri alojen asiantuntijoita joita tarvitaan uuden planeetan asuinkelpoiseksi saattamiseen. Aluksen matkasta huolehtii oma kansansa, joka syntyy, elää ja kuolee sukupolvi toisensa jälkeen tällä avaruusaluksella.

Amy on yksi jäädytetyistä, joka tulee vahingossa sulatetuksi kesken matkan. Sopeutumista riittää, ainoa Amyn kanssa saman ikäinen on Seuraaja, suurin osa ihmisistä käyttäytyy omituisesti ja kaikki on muutenkin luonnotonta.
Seuraaja on välillä vähän ärsyttävä inttäjä, toisaalta ei ihme koska hänen kasvatuksensa tulevaan tehtäväänsä aluksen johtohahmona on vähän jäänyt puolitiehen. Vanhin, nykyinen johtaja on myös ärsyttävä, tosin syynsä on hänelläkin. Muutamasta muusta sivuhahmosta olisi ollut mukava kuulla hiukan enemmän.
Kirjan keskivaiheilla oli jonkun verran hiukan tylsempää jahkailua, viimeiset pari lukua taas olivat vähän enemmän kiinnostavia, kun vastauksia kysymyksiin alkoi herua. Kirjan päätyttyä vaikutelma oli oikeastaan ärsyyntynyt, ja mietin jonkun aikaa etten taida vaivautua toista osaa lukemaan, mutta nyt hetken sulateltuani muutin mieleni, ja toinen osa olikin jo ihan lukemisen arvoinen tapaus.

maanantai 14. joulukuuta 2015

Suzanne Collins - Gregor and the Code of Claw

Nyt on luettu Alismaa-saagan viimeinen osa, jonka ilmestymistä suomeksi en tosiaan jaksanut odottaa.



Tarina jatkui edelleen mukaansatempaavana. Tässä oli oikeastaan koko ajan taistelu käynnissä, ihan kunnon sota osapuolten välillä. Gregor on aikuistunut huomattavasti ensimmäisiin osiin verrattuna, ärsyyntyy kyllä edelleen helposti mutta itsehillintä on parantunut.

Jännittävä kirja, nopea lukea ja suosittelen kyllä koko sarjaa. Tyylistä ja tarinasta löytyy yhteistä Nälkäpeli-trilogian kanssa, ja siinä missä Nälkäpeleistä tuttu nimi kannessa sai tarttumaan  tähän kirjasarjaan, niin sama olisi voinut hyvin käydä myös toisin päin.

tiistai 8. joulukuuta 2015

Johanna Sinisalo : Kädettömät kuninkaat ja muita häiritseviä tarinoita

Hullaannuin tässä loppukesästä Johanna Sinisalon Auringon Ydin-romaaniin, ja sain vihdoin aikaiseksi lainata lisää Sinisalon tuotantoa kirjastosta. Lukupinossa, joka on huolestuttavan korkea, odottelee toinenkin teos mutta tämän nappasin käteen ensin.


Novellikokoelma siis kyseessä. Ja todellakin ovat häiritseviä.. Moneen kertaan luin näitä aika totisena. Ahdistaviakin juttuja oli, mitä lähempänä todellisuutta tapahtumat olivat, sitä karmivampaa. Suurimmassa osassa novelleista on vain hitunen yliluonnollisia elementtejä, jossain taas ollaan suorastaan kuin toisella planeetalla. Jossain maailmanjärjestys ja tavat muuten vaan kierossa. Jänniä juttuja, suosikkeihin tarinoista taitaa mennä "Palvelukseen halutaan kokenut neitsyt" sekä varsinkin "Metsän tuttu", näissä molemmissa on aineksia pohjoisen kansojen mytologiasta, mielenkiintoista tarustoa näihin on keksitty. Monta muutakin tarinaa jäi kyllä mieleen, ja monesta syystä. Nyt vähän vähemmän ahdistavaa lukemista, kiitos. :D