perjantai 14. elokuuta 2015

Elokuun lukumaraton 15.8



Nonniin. Lauantai on virallinen maratonpäivä, mutta tämänhän sai alottaa miten tykkää, kunhan osa osuu tuohon ajankohtaan. Itse en ihan tällä hetkellä vielä ole aloittanut, pitää kohta vielä lähteä viemään tyttöä muskariin, mutta sitten suuntaamme mökkiä kohti viikonlopuksi ja kun auto lähtee liikkeelle niin lähtee maraton myös. :)

Ensimmäinen kirja tulee olemaan Yhä sininen taivas, joka on niin jännässä kohtaa kesken että pakko ottaa se käsittelyyn. Sivuja siinä on jäljellä 236.

perjantai 
19.45 tabletin kellon mukaan nyt sit lähtee. :D

23.10 perillä, matka tuli louettua, välissä vähän iltapuuhia, ja sitten jatkoin lukemista. Ekan kirjan sain hetki sitten  loppuun, eli tuo 236 sivua luettu. Oltiin kyllä niin jännän äärellä tämän kanssa että huh.. Hyvä kirja. Hyvä koko trilogia.


lauantai
00.50 Diktaattorin keittiömestari tarttui seuraavaksi käteen. Sitä tuli luettua jonkun aikaa ja äsken kävin saunassa, nyt on teekuppi ja lohivoileipä edessä. Tässä mennään nyt sivulla 84. Mielenkiintoista luettavaa, kolmas Pohjois-Koreaa käsittelevä kirja mitä olen nyt lukenut ja tässä on tietty ihan eri näkökulma. Järkyttävää miten iso ero on köyhän ja rikkaan välillä.

03.15 Diktaattorin Keittiömestari luettu, 230 sivua lisää. yhteensä 466 sivua siis tähän mennessä. Ja nyt nukkumaan.

09.10 tunnin verran oltu pystyssä, muksuja ruokittu ja itsekin syöty aamupalaa. Kahvia, ja aloitin taas seuraavan kirjan, Huono Karma. 42 sivua luettu ja ainakin alkoi aika sujuvasti lukeminen. 10 ja puoli tuntia aikaa jäljellä.

11.35 Huono Karma luettu. Ihan oli hauska kirja, Casanova oli aika hupaisa tyyppi. Meni aika vauhdilla tämä kirja. 280 sivua tässä, eli yhteensä 746 sivua. Ihan hyvä määrä jo :D

18.45  Pidin vähän pidemmän tauon, syötiin ja sitten mökille tuli vähän lisää sakkia. Kävin soutelemassa ja kalassa parillakin kokoonpanolla, ja siinä välissä syötiin muurinpohjalettuja. Nyt alkaa kyllä jo vähän tökkiä, minuuttinovelleja on luettu 135 sivua hissukseen tässä iltapäivästä. Ei oikein enää jaksa. 881 sivua on kai jo ihan hyvin? Vajaa tunti olisi aikaa vielä.:D

Noniin, se oli siinä. Bridget jones, elämäni sinkkuna kyllä avasin ja taisin kolme sivua lukea  mutta ei oikein riittänyt keskittymiskyky, ja oli tuossa lapsiakin vahdittava. Eli lopputulos, 884 sivua.


Näitä luin:
Veronica Rossi - Yhä Sininen taivas (236 sivua)
Kenji Fujimoto - Diktaattorin keittiömestari (230 sivua)
David Safier - Huono karma (280 sivua)
István Örkény - 100 minuuttinovellia (135 sivua)
Helen Fielding - Bringet Jones, elämäni sinkkuna (3 sivua)

8 kommenttia:

  1. Tsemppiä maratoniisi! Aika hyvin olet saanut luettua sivuja! Itse aloitin jo 14.45 ja olen saanut vaivaiset reilu kolmesataa.

    Oli hauska löytää blogisi, jota en ole aiemmin huomannut! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin! No, aloitin jännällä kirjalla ja puolentoista tunnin automatkalla ehtii keskittyä. :D
      Kiva kun löysit, uusi blogihan tämä kyllä on, vaivaiset pari viikkoa, niin eipä se ihme että on jäänyt huomaamatta. :D

      Poista
  2. Sinullahan on jo huima määrä sivuja luettuna. Aloittelin samoihin aikoihin ja olen vasta kasannut 290 sivua. :) Intoa lukemiselle myös tähän lauantaipäivään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvin lähti juu vauhtiin :D Saa ähdä millaisiin lukemiin päästään. :)

      Poista
  3. Valtava sivumäärä ! Onneksi olkoon :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiiiitsss :D Tänään en oo lukenu mitään muuta ku blogeja :D

      Poista
  4. Tervetuloa blogimaailmaan! :) Huikea sivumäärä, vaikka ehdit tekemään välissä muutakin. Minä lähinnä nuokuin ja luin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti :) Nuo oli aika nopeita lukea kyllä ja muutenkin, luen aika nopeesti.. :)

      Poista